keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Muutoksia

Säännöllistä liikkumista on takana noin reilu kuukausi ja koska en ole aiemmin elämässäni harrastanut mitään näin yhtäjaksoisesti ja säännöllisesti, on pakko myöntää, että taidan olla paremmassa kunnossa kuin koskaan. En todellakaan ole missään superkunnossa, mutta kuitenkin paremmassa kuin reilu kuukausi sitten - peruskunto, täältä tullaan :)

Ensimmäiset  muutokset huomasin käsivarsissa. Käsissä oli kerrankin jotain jännitettävää ja pieni haba! Pieni, mutta siellä se on!

Seuraavaksi huomasin selluliitin vähentyneen. Tästä olen enemmän kuin riemuissani, koska haaveilen siitä, että voisin kesäisin käyttää shortseja. Toki voisin käyttää niitä nytkin, mutta en oikeasti nauttisi shortsit jalassa liikkumisesta. En tosiaan ole mitenkään ylipainoinen, mutta jos vartalossa on pelkkää rasvaa ja taipumus appelsiinipeppuun on muutenkin olemassa, eivät reiden takaosat tai peppu varsinaisesti ole mitenkään mairittelevan näköiset. Selluliittia todellakin on edelleen ja tulee varmasti aina olemaan, mutta iho on ehdottomasti sileämmän näköinen ja kuona-aineet ovat tainneet lähteä liikkeelle. Tällaista muutosta en odottanut, joten aion levittää tätä ilosanomaa muillekin. Kannattaa siis aloittaa aktiivinen liikkuminen, jos haluaa kumpareita sileämmiksi!

Tänä aamuna huomasin kyykistyessäni, että yläreisiin oli ilmestyneet patit. Eivät näy laardin alta, mutta tuntuvat selvästi - aluksi jopa pelästyin, että mitäs täällä tapahtuu. Lihaksia! Näitä lihaksia ei ole aiemmin tuntunut, aivan mahtavaa. En malta odottaa poikaystävää kotiin, jotta voin esitellä reiteni uutta kaarta. 

Vaikken tavoittelekaan mitään urheilijan vartaloa, tuntuu silti hyvältä, kun liikunta oikeasti tuntuu ja näkyy vartalossa. Ja jos viihtyy hyvin vartalossaan, vaikuttaa se varmasti myös terveyteen. Palaan pian "treeniohjelmaani", joka on helposti jokaisen kotihiiren ja antiurheilijan toteutettavissa. En oikeasti ajatellut, että voisin koskaan innostua liikunnasta, mutta nyt reilun kuukauden jälkeen olen vähän hurahtamassa. Välillä en edes malttaisi pitää viikossa yhtä lepopäivää, luen kaikki illat liikuntablogeja ja tilasin itselleni juuri liikuntalehden. Tuhlasin myös aika paljon euroja uusiin urheilurintsikoihin ja uusiin käsipainoihin. Olen yllättänyt itseni ja se tuntuu ihanalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti